Ryysyranta kesäkassi

21.06.2025


Ryysyranta kesäkassi on kevyt pitsineuleella koristeltu rento kesäkassi, jonne voit pakata vaikka pyyheliinan ja uimapuvun mukaan rantaretkelle. Nimi Ryysyranta on kunnianosoitus edesmenneelle mummulleni. Mummuni oli henkilö, joka aikoinaan on minulle opettanut ensimmäiset silmukat aina ketjusilmukoista peruspuikotteluun. Ryysyrannaksi mummuni tapasi Merikarvialla sijaitsevaa lapsuuteeni vahvasti kuuluvaa mökkiä kutsua. Molempia, mummua sekä mökin muistoja kaipaa usein, erityisesti aina kesäisin.

Ryysyranta kesäkassi on oodi mummulleni, mökkireissuille ja kesälle. Nopeasti neuloutuva ja monelle langalle taipuva kassiohje on mukava ja helppo ohje niin aloittelevalle kuin vähän kokeneemmallekin neulojalle. Nautitaan kesästä - vaikka Ryysyrannan parissa.

Kassi toimii sellaisenaan esimerkiksi rantakassina tai halutessaan kassin voi vuorittaa kankaalla, jolloin pitsineuloksen luoma väljä neulos ei päästä pientäkään tavaraa lävitseen. Neulomalla pidemmät sangat saa helposti myös luotua yliolan kassin. Kassi neulotaan suljettuna neuleena alhaalta ylös. Yläreuna sekä sankojen reuna huolitellaan i-cord neuloksella. Pohja virkataan nurjalta puolelta yhteen.

Tuttuun tapaan ohje on luettavissa suoraan alta, mutta sivun alalaidasta voit ladata laitteellesi ilmaisen tiedoston matkaan mukaan.

Ihania neulehetkiä!


Tarvitset:

  • 160 m / 50 g juoksevuudeltaan olevaa puuvillalankaa
  • 5 mm pyöröpuikot
  • Päättelyneula

Neuletiheys: 17 s / 24 krs

Langankulutus: 100 g

Valmiin kassin noin mitat: korkeus pohjasta suuaukon keskiosaan 28 cm, leveys 30 cm.


Ohje:

  • Luo 102 s 5 mm pyöröpuikolle. Aseta silmukkamerkki kerroksen vaihtumiskohdaksi. Neulo suljettuna neuleena 10 kerrosta oikein ja aloita kaavion pitsineulos ensimmäiseltä kerrokselta. Kaaviota luetaan alhaalta ylös, oikealta vasemmalle. Kaavion silmukat 1–51 toistuvat kahdesti kerroksella (kassin etu- ja takapuoli).
  • Vinkki: Ole varovainen, ettei silmukat kierry aloituksessa. Tarkasta siis huolella, että silmukat ovat suorassa puikoilla ennen suljetun neuleen aloittamista.
  • Neulo kaavion A kaikki kerrokset kolme kertaa ja vielä kerran kerrokset 1–9 kerran. Työn korkeus tässä kohtaa on noin xx cm.
  • Saavuttuasi viimeisellä kerroksella kerrosmerkin luo, poista se. Kerroksen aloituskohta siirtyy sankoja neulottaessa.

Kaavio A:


Sangan erottelu

  • Katkaise tässä kohtaa työlanka. Kerroksen aloituskohta siirtyy pitsineuleosion keskelle. Siirrä neulomatta vasemmalta puikolta oikealle puikolle seuraavat 31 s ja aseta silmukkamerkki.
  • aloituskerros: neulo seuraavat 51 s oikeat oikein ja nurjat nurin. Aseta toinen silmukkamerkki osoittamaan toiselle puolelle kassia pitsineuleen keskelle sangan erottelu kohtaa. Neulo kerros (51 s) oikeat oikein ja nurjat nurin loppuun merkille asti.
  • Kassin sanka neulotaan kahdessa osassa ja päätellään silmukoiden lopuksi yläosasta yhteen. Neulo siis seuraavaksi kummallakin erotellulla puolella kaavion B kaikki kerrokset sekä sen jälkeinen ohjeistus identtisesti.

1. sanka, aloitus kerroksen aloitusmerkin luota:

  • Neulo ensimmäisillä 51 silmukalla kaavion B kaikki kerrokset. Neulos neulotaan tasona. Kaaviota luetaan alhaalta ylös, oikealta vasemmalle.
  • Nurjalla kerroksella neulo nurjat nurin ja oikeat oikein. Kerros 14 neulotaan kokonaan nurin.

Kaavio B

 

  • Toista kaavion neulottuasi kerroksia 14 ja 15 niin kauan, kunnes jäljellä on tässä osiossa 21 s.
  • Jatka tämän jälkeen kerroksia 14 ja 15 ilman ssk tai 2 o yht kavennuksia, kunnes sangan korkeus on 30 cm tai haluttu mitta. Pituus mitataan i-cord reunan pituudesta.
  • Katkaise lanka ja jätä silmukat (21 s) odottamaan apulangalle.
  • Aloita sangan toinen puoli puikoilla jäljellä olevilla silmukoilla toistamalla sama ohjeistus toisellekin puolelle.
  • Nosta lopuksi apulangalla olevat silmukat toiselle puikolle. Silmukoi lopuksi sangan yläreunan silmukat saumattomasti yhteen.

Viimeistely

  • Päättele kaikki langan päät.
  • Virkkaa kassin pohja kiinni nurjalta puolelta.
  • Kastele kädenlämpöisessä vedessä läpikotaisin nurin perin. Valuta liika vesi pois ja asettele kuivumaan tasolle nurin perin. Pingota muotoonsa, jotta pitsineule aukeaa.

Kiitos, kun neuloit kanssani! Mikäli jaat kuvia kassistasi somessa, merkitsethän minut nimimerkillä @rosettalydia sekä käytät tageja #ryysyrantakesäkassi sekä #knittingwithrosettalydia.



Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita